Vegeherätys

Nytkö vasta? Joo, nyt vasta minusta on tullut kasvissyöjä. Aika outo juttu ehkä, sillä luulisi, että olisin oivaltanut asian aikaisemmin. Niinpä, olen tiennyt kasvisyöntiä puoltavat faktat, mutta olen pääosin torjunut ne. Tässä ei varmaankaan tarvitse alkaa luetella lihansyönnin jättämisen etuja eläimille, ihmisille ja luonnolle, kyllä kansa tietää!

Itselleni lopullinen sysäys vegeksi siirtymiseen tuli kuunnellessani ruotsalaisen eläinlääkärin, Lina Gustafssonin, teurastamoraporttia. Gustafsson työskenteli joitain kuukausia teurastamolla työtehtävänään kontrolloida, että teurastamoon tulevat eläimet ovat terveitä ja, että lakeja noudatetaan. Kirjassaan Rapport från ett slakteri Gustafsson kuvailee lainmukaisia, mutta kammottavia, tappotapoja. En mene yksityiskohtiin, mutta nämä kuvailut eläinten – tässä tapauksessa possujen – pelosta, ahdistuksista ja paniikista saivat minut voimaan todella huonosti. Sen jälkeen en ole lihaa suuhuni laittanut!

Ehkä tämä empaattisuus possuparkoja kohtaan tuntuu monesta hullulta, elämmehän näitä korona-aikoja ja muutenkin ihmisiä kuolee kuin kärpäsiä ympäri maailmaa erilaisissa katastrofeissa; sodissa, nälänhädässä ja sairauksissa. Totta! Mutta se, että haluaisi jotenkin suojella eläimiä, ei ole pois meiltä ihmisiltä, uskoisin.

No, tämän postauksen tarkoitus ei ole sen kummemmin ottaa kantaa mitenkään ponnekkaasti minkään puolesta tai mitää vastaan erityisesti, kunhan vaan halusin tässä aikani kuluksi kertoa saaneeni vegeherätyksen. Omasta mielestäni myöhään on parempi kuin ei koskaan. Kaikki tehköön miten haluavat, mutta suosittelen silti tutustumaan edellä mainittuun rapsaan ja muutenkin funtsimaan lihansyönnin vähentämisen etuja.

Tässä teille loppukevennykseksi taannoin Tukholmassa hotellin käytävällä ottamani kuva. Kuva on tuotokseni aiemmissa postauksessani mainitseman Fotografiskan workshopin aikana.

Pusero: Rodebjer, housut Zara, kengät Minna Parikka
ps. ethän huomaa rikkinäisiä sukkiksia 🙂

Höpsö rokkaaja

Heippa täältä hiljaiselosta! Kuten kaikilla muillakin, on minunkin kalenterini yllättäen täynnä krukseja ja peruutuksia. Minkäs mahtaa, näinä aikoina on vaan puhallettava yhteen hiileen, oltava varovainen ja toteltava kaikkia ammattilaisten suosituksia. Monen muun tavoin minäkin yritän keksiä hyvää ajanvietettä täällä kotona. Nyt on todellakin aikaa kotiharrastuksiin, valokuvaamiseen ja arkistojen läpikäyntiin. Lisäksi olen saanut arvokasta yhteisaikaa muusikkomiehen kanssa – keikathan meni metsään siinä sitten saman tien.

Minulla on muutama omakuvataide -proggis meneillään, joten niitä pystyn tosiaan tekemään täällä kotistudiossa. Jokin aika sitten kuvasin itseni Ekin kitaran kanssa riehumassa. Todettakoon, että itse en osaa tuottaa yhtä ainoatakaan säveltä, enkä ole muutenkaan musikaalinen. Kuva on siis täysin lavastettu, mutta kuvastaa satunnaista himoani karjua ja kiljua ulos kaikki harmitus ja angsti. Kaikesta lavastelusta huolimattan; ylläni on ihan aito AinoHeinio-malliston mieletön nahkis, jonka ”sorruin” ostamaan muutama kuukausi sitten ja jonka haluan tässä teille näyttää. Rakastan tätä rotsia yli kaiken ja tulen aivan varmasti käyttämään upeutta kevään edetessä.

Voimia ja rakkautta kaikille!

Kipsattu :/

Heipparallaa!

Täällä istun koneen äärellä ja yritän saada kirjoitettua edes muutaman rivin. Kaksikätinen toiminta takkuaa nyt toden teolla sillä mursin ranteeni muutama päivä sitten! Liian holtittoman kiipeilyn seurauksena tipahdin mullin mallin alas ikkunalaudalta ja jätin vasemman käsivarteni alleni. Kuului raksahdus ja sen jälkeen taju sitten olikin lähteä kammottavan kivun johdosta. Ei auttanut muuta kuin mennä Mehiläiseen sillä seurauksella, että nyt vasen käsivarsi on saanut kauniin punaisen kipsin tuekseen.

Edellisessä postauksessa kerroin alkaneeni tutkia valokuvausta aika tosissani. Viimeiset viikot ovatkin kuluneet vauhdilla tämän uudesti syttyneen intohimoni parissa. Kipsin takia tilanne saa nyt vähän rauhoittua, vaikka kyllähän kuvaus onnistuu myös yksikätisesti – tosin hieman takerrellen.

Ennen kipsiinmenoa käväisin Crazyssä tekemässä koulua varten pienen ryhmäkuvaharjoituksen. Minulla oli onnea mukana – paikalla oli pari iloista ja valokuvauksellista asiakasta Ulvilasta, jotka suostuivat poseeraamaan yhdessä uuden Crazyttaren, Sirpan, kanssa. Putiikin upeat keinoturkit niskaan vaan ja ryhmäkuvat syntyivät melkein itsestään. Niin, enkä ole käsitellyt näitä leidejä ollenkaan missään photoshopissa!

ps. tarviinkohan ton pinkin nutun 🤔?

Hyvää syksyistä viikonloppua, palaan kyllä tänne linjoille vähän tiuhempaan, lupaan sen!

Kuvakuume

Tuntuu kuin jokainen postaus viime kuukausien aikana olisi sisältänyt voivotteluita siitä, etten ole ehtinyt/saanut aikaan kirjoittaa tänne rakkaaseen päiväkirjaani mitään. Minkäs mahtaa, ihminen on mikä ihminen on, ts. laiska ja saamaton. Vitsivitsi – en ole ollut kumpaakaan, vaan minusta on tullut koululainen (taas!).

Joo, luet oikein; olen aloittanut valokuvauksen totisesti totisimman oppimisen. Kuten blogista on kaikkien yhdeksän vuoden ajan voinut aistia, on valokuvaamisessani ollut ehkä parantamisen varaa. Nyt siihen tulee viimeinkin muutos, sen olen päättänyt.

Olenhan tietty aina välillä käynyt kursseja ja tsiigaillut tutoriaaleja netistä ja yrittänyt kehittyä, mutta aina jossain vaiheessa järkkärini valintanappula on luiskahtanut jonnekkin puoli- tai täysiautomaattimodeen. Mutta ei enää! Nyt olen tunnollisesti käyttänyt vain manual-modea jopa niissä tilanteissa, joissa ainakin puoliautomaatin hyödyntäminen olisi ollut järkevämpää. Haluan nyt saada taottua päähäni kaikki valotukseen ym. säätelyyn liittyvät kikat ja siksi nappula pysyy tiukasti M-modessa. Haluan myös löytää uinumassa olleen luovuuteni ja oman kuvakieleni.

Opiskelen siis  valokuvausta mm. HEO-opistossa Kalliossa. Täysipäiväinen koulutus kestää kevääseen asti. Eiköhän siinä ajassa jo hommat ala istua edes vähän napakammin tässäkin selkärangassa. Lisäksi käyn kaikenmoisia muita kursseja ja workshopeja sekä Suomessa että ulkomailla. Minut tuntevat tietävät ihan hyvin, että kun johonkin hurahdan, hurahdan kunnolla. Nyt hurahduksen kohde on siis valokuvaus.

Edellisessä postauksessa kerron ihanasta valokuvauskurssista Tukholman Fotografiskassa ja nyt sitten viime viikon vietin Kataloniassa viikon pituisella kuvauskurssilla. Eli vaikka olenkin koulussa, en kuitenkaan aio antaa koulunkäynnin olla esteenä jo aiemmin suunnittelemilleni reissuille. Seuraava reissu on Pariisiin ja Normandiaan. Kyseessä on Friskiksen treenireissu, meitä on toistakymmentä toimijaa, jotka lennähtävät juhlistamaan Pariisin Friskiksen 35 -vuotisjuhlaa. Viikonlopun aikana ehdimme juhlia ja treenata sekä Pariisissa että Normandiassa. Kuvareportaasi tulee takuulla sieltäkin.

Tiedättekö – on ihanaa olla tällaisessa hurmiossa, mikään ei ole niin upeeta, kuin tunne siitä, että oivaltaa joka päivä jotain uutta. No, sen olen ainakin oivaltanut, että tieto lisää tuskaa! Mitä enemmän valokuvauksesta opin, sitä selvemmin tajuan, että en osaa vielä kuin murto-osan kaikesta tähän liittyvästä.

Laitan tähän postaukseen nyt ensimmäisen kuvan Katalonian reissulta, vassoguu!

6Ripsu1