Lämpöön!

Tänään Stadissa on miinus kakskyt astetta! Siis normitalvisää periaatteessa, ei siinä mitään. Aurinko paistaa ja taivas on kirkas. Mutta silti, jos ei ois pakko, niin en laittaisi nenääni ulos tänään. Tämä tilanne on kai tilapäinen, huomiseksi on jo luvattu leudompaa. En silti halua valittaa, kirkas ja kuulas pakkassää on kuitenkin paljon parempi, kuin pimeä räntäsää […]

Lue lisää

Lomakuvia

Täällä ollaan, takaisin Suomen talvessa! En kertakaikkiaan ole saanut aikaiseksi riviäkään joulun ja vuodenvaihteen aikoihin. Jouluaaton vietimme kotona rennosti pienehkössä lähipiirissä. Joulupäivän aamuna suuntasimme Teneriffalle viikoksi. Oli kyllä ihana loma! Hotellivalinta osui ihan nappiin, saatiin treenata aktiivisesti; joogaa aurinkoterassilla, jumppaa altaassa ja sisällä. Lisäksi käytimme hotellin punttisalia. Ruuat ja juomat olivat just niin herkullisia, kuin […]

Lue lisää

Punavalkoinen bileviikko

Olen leijunut viime viikonlopusta asti jonkinlaisessa puna-valko-kimalle-juhlahumussa! Humu alkoi edellisenä torstaina punavalkoisen aluksen 7-ruokalajin illallisella ja jatkui Tukholmassa, jossa osallistuin liikuntakärjestöni Friskis&Svettiksen idea-/inspiraatio-/juhlapäiville. Tukholman Globeniin oli kokoontunut yli 3000 friskis-ohjaajaa ja -toimijaa eri puolilta Eurooppaa. Valittavana oli kymmeniä ja kymmeniä erilaisia tunteja, joista jokainen osallistuja sai muokata itselleen sopivan lukujärjestyksen. Fiilis oli aivan sanoinkuvaamaton! Tapahtuman […]

Lue lisää

ER, vaaliähky ja jet lag

Kotona taas! Floridanmatka on takana, mutta vielä on puolet henkisestä ja fyysisestä tilasta jossain mannerten välimaastossa, sen verran pökerryttäväksi tämä reissu eskaloitui. Yhdysvaltojen välivaaleja tuli seurattua yhdysvaltalaisen yksityissairaalan ensiapupolin ja akuuttileikkausosaston odotushuoneissa. Lähisukulainen sai sairauskohtauksen ja sen yhteydessä saimme tutustua/jouduimme tutustumaan ihan kunnolla yhdysvaltalaiseen sairaalatoimintaan. Kaikki oli epätodelliselta; tietty vakavan tilanteen johdosta, mutta myös siksi, […]

Lue lisää

Sukulointia ja sukkulointia

Palmurannoilla vierailu on toisella viikollaan. Tässä on ehditty tutustua Palm Beachin piirukunnan kaupunkeihin ja niiden tarjontaan. Hulppein alue on Palm Beach -kaupunki, jossa sijaitsee mm. rahantuoksuinen Worth Avenue, minua vauraampien ostos- ja ravintolakatu. Jokaisella floridanvisiitillä olen halunnut laahustaa kyseisen kadun päästä päähän, niin myös tällä kerralla. Tämän keikan aikana olemme lisäksi kierrelleet kävellen ja vuokra-autolla […]

Lue lisää

Mummoilua

Viikonloppuna sain vihdoin viettää laatuaikaa lapsenlasteni kanssa. Nykyään teinien aikataulut ovat sen verran tiukat, että mummin täytyy järjestää toimintaa, joka takaa yksinoikeuden heidän seuraansa edes hetkeksi. Olen todennut, että esim. yhteiset ravintolakäynnit ja ruotsinristeilyt ovat oiva keino saada nauttia näiden kahden nuoren miehen läsnäolosta. Ruotsinristeilyt etenkin ovat huippua; mummi saa mennen tullen tuntitolkulla yhteistä aikaa […]

Lue lisää

Kotipalmun alla

Floridanvisiittien myötä olen viimeisen puolen vuoden aikana postataillut jonkin verran palmukuvia. Ne palmut ovat olleet ihan aitoja, eläviä ja oikeissa olosuhteissa kasvavia luontokappaleita. Tänään kuitenkin esittelen teille jotain muuta – nimittäin tekopalmun! Tämä muovipalmu pönöttää kotimme eteisessä sulassa sovussa keisarinajan valtavan peilin ym. sekalaisten huonekalujen ja mattojen lomassa. Vuosien varrella on varmasti käynyt ilmi, että […]

Lue lisää