Värikäs ja tärkeä pride

Pride-viikko päättyi Stadissa upeaan kulkueeseen, jossa kuljettiin suvaitsevaisuuden ja yhtäläisten oikeuksien puolesta. Iloinen, värikäs ja positiivista energiaa pursuava tapahtuma sai ainakin minut aika hyvälle mielelle; paljon kehitystä on tapahtunut tällä saralla Suomessa.

Muistan kirkkaasti ajat (vielä 80-luvulla), kun homoseksuaalisuus luokiteltiin sairaudeksi ja sitä ennen jopa rikokseksi. Käsittämätöntä! Vaikka Suomessa tilanne on viimevuosina mennyt jo parempaan suuntaan, on työsarkaa vielä paljon jäljellä. Ja jos katsotaan koko maailman tilannetta, on surkeea nähdä, kuinka kammottava tilanne tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden suhteen monessa maassa vielä on!!

Päätin tällä kertaa jäädä Aleksin reunalle kuvaamaan tätä tärkeää tilaisuutta. Oli todella antoisaa kuvata jengiä, kun monet jopa asettuivat poseeraamaan kuvattavaksi. Alla siis lisää räpsäyksiä värikkäästä ja tärkeästä kulkueesta!

Syysmaisemissa

Stadin syksy on upea! Stadi ei todellakaan ole pelkkää katukiveä, liikennettä ja saasteita. Helsingin vahvuuksia ovat luonnonläheisyys ja etenkin meri. Nyt syksyllä saamme nauttia upeista ruskan väreistä melkein missä vaan. Stadia ei ole pilattu liian tiiviillä rakentamisella eikä korkeilla pilvenpiirtäjillä. Rakastan tätä kaupunkia!

Tänä vuonna syksy on ollut harvinaisen lämmin. Eilen mittari kipusi 15 asteeseen! Päätimme kaverini Anin kanssa ottaa joitain maisemakuvia Siltasaarenrannassa. Oli hienoa seurata muutamaa onkijaa vähän matkan päässä, ei tosin nähty, tuliko saalista vai ei. Myös sievä sorsapariskunta tuli moikkaamaan.

Aurinko paistoi lämpimästi kuvaussession aikana ja ikuistimme kauniita syysvärejä. Ehdimme juuri lopettaa, kun koko kaupunki peittyi sumuun. Sumu jatkuu edelleen, mutta viikonlopuksi on ymmärtääkseni tulossa taas kaunista ja kirkasta!

Takki: Stylein/UrbanA, housupuku: Tiger of Sweden, paita: Hope, nilkkurit:Minna Parikka

Kuvat ottanut ihana Ani (alla)

img_0819