Haastava konmaritus

Viimeaikoina on konmaritusjuttuja on taas tykitetty joka puolelta tiuhaan tahtiin. Yhtenä syynä juttuihin on varmasti Netflixin sarja, jossa Mari Kondo itse esiintyy ja konmarittaa erilaisia koteja. Minulla ei ole Netflixiä, joten en ole päässyt sarjaa seuraamaan. Sensijaan hankin jo toissavuonna Mari Kondon ensimmäisen bestsellerin ja tein siitä silloin myös postauksen blogiin. No, luin kirjan silloin huomatakseni, ettei minusta ole oikeaoppiseksi konmarittajaksi, vaikka hyviä pointteja kirjassa olikin.

Olen kertonutkin, että muutettuamme Töölööseen, jouduin elämäni suurimman karsintatilanteen eteen. Tämä entinen nuoruudenkotini oli (ja on osittain vieläkin) täynnä tavaraa, jota on kertynyt vuosikymmenten ajalta. Täällä oli/on iso kirjasto, huonekaluja, keräilyesineitä, arkistoja, valokuvia, astioita ym. ym. Paljon sain karsittua ison remontin yhteydessä, mutta vielä pitäisi jaksaa jatkaa. Emme halua asua missään täpötäydessä sukumuseossa.

Olin kuvitellut, että mitä enemmän karsin, sitä helpommaksi hävityshomma käy, että ikäänkuin oppisin luopumaan asioista. Juu, osittain niin on käynytkin, esimerkiksi kirjojen kanssa. Aluksi tuntui hankalalta lahjoittaa kirjoja pois, ajattelin, että luen vielä ton ja ton ja ton – sitten jonakuna päivänä. Mutta hiljalleen tajusin, etten ehkä luekaan, sillä jos ja kun luen, niin varmaan haluan lukea jotain ajankohtaisempaa. Säästän nyt loppujen lopuksi vain taide- ja muita vähän spesiaalimpia teoksia. Suurin osa romskuista, dekkareista, opiskelu- ja runokirjoista saavat lähteä ilahduttamaan uusia lukijoita.

Näidenkin kirjojen on nyt aika siirtyä muihin hyllyihin!

Vaatteita olen karsinut kovalla kädellä viimeksi alkusyksyllä, joten nyt vain järjestän ne kategorioittain ja inventoin samalla. Voihan se olla, että jotain saa lähteä tai siirtyä esimerkiksi tyttärien garderoobeihin. Konmarissa opetetaan viikkaamaan ja järjestämään vaatteet tietyllä tavalla, mutta sellainen ei minulta todellakaan onnistu – saan olla tyytyväinen huomattavasti suuripiirteisempään järjestelyyn. Pääasia, että vaatteet pysyvät kaapeissa ja hyllyillä, eivätkä seilaile tuoleilla, pöydillä tai lattioilla😬. Vanhempieni vaatteet osasin onneksi laittaa kiertoon melkein heti, jäljellä on ainoastaan muutamakymmenetä (!!?) solmiota, kolme frakkia, kolme silinterihattua ja yksi smoking. Ne lähtevät kiertoon tuota pikaa, kunhan keksin mihin ne voi toimittaa. Ehkä Fidaan. Tai yhden silinterin voisin ehkä säilyttää itselläni muistona.

Muistoista puheenollen uskon, että rankin muisto- ja nostalgiatilanne on vielä edessä. Jossain vaiheessa minun täytyy nimittäin siirtyä vanhempieni papereihin, valokuviin, päiväkirjoihin ja muistelmiin ym. sentimentaalisiin kohteisiin. Tiedän jo nyt, että siinä yhteydessä tulen taas tirauttamaan monta kyyneltä. Jonkinlainen arkisto täytyy kyllä säilyttää jälkipolville, mutta mitä valita, kun jälkipolvi ei oikein sekään osaa kertoa, minkälaista materiaalia mahdollisesti tulevaisuudessa osaa arvostaa ja haluaa säilyttää.

Voishan sitä ajatella, että kaikki kama on vaan elotonta materiaa, ja niinhän se onkin, luonnollisesti. Minulla on vaan se ongelma, että koen liiankin voimakkaasti kaikkien tavaroiden kantavan mukanaan jotain tarinaa. Pysähdyn liian usein esineen äärelle pohtimaan sen entistä omistajaa ja kaikkea sitä, mitä esine ja sen omistaja ovat elinkaarensa aikana kokeneet. Arvaahan sen, että aikaa kuluu ja taukoja on otettava…

Mutta nyt on pidettävä pää edes vähän kylmänä ja edettävä asia kerrallaan, kyllä tästäkin selvitään ja lopussa kiitos seisoo, siitä olen varma.

Kasaristailaus

Osallistuin viikonloppuna yksiin vuosituhannen parhaimpiin synttärikemuihin. Entinen työkaverini, Petri, oli varannut ravintolan ja kutsunut noin 200 lähintä (!) ystäväänsä kunnon kasaribileisiin. Noissa juhlissa skumppa virtasi, nauru raikasi ja kroppa sai liikkua mielettömän nostalgiamusiikin tahdissa. Stadinainen yllätti itsensä kömpimällä taksiin vasta ennen kahta. Ja sunnuntai menikin sitten aika hiljaisesti 🙂

Dress code oli luonnollisesti 80-luku. Itsehän olen elänyt kasariajan ja pukeutunut aikoinaan varsin tarkkaan aikakauden tyylin mukaisesti. Säästin pitkään joitain laatukappaleita, mutta lukuisten muuttojen yhteydessä olen kuin olenkin hävittänyt kaikki originaalikappaleet. Nykyisestä garderoobista noukin sitten alla olevissa kuvissa näkyvän Gannin silkkimekon, jonka alle vedin Victorias secretin topin. Matsasin pinkeillä sukkiksilla ja kultaisella vyölaukulla. Jalassa Parikan kultanilkkurit. Panostin kunnolla meikkaamiseen, jossa käytin extreemisti kasari-pinkkiä poskissa ja yläluomissa. Kähertelin ja tupeerasin hiukset ja laitoin ajanmukaisen tupsun donitsilla. Hyvin toimi, vaikka täytyy todeta, että stailausystäväni, Irmeli ja Satu, olivat vielä astetta tai pariakin päheämpiä.

Alla muutamia kuvia, näistä välittynee ehkä sekä Stadinaisen ja sen kavereiden teematyyli että vähän myös illan riemukasta tunnelmaa.

Alimmaisessa kollaasissa alh. oik. illan synttärisankari. Onnea Petri!

Ja bonuksena sunnuntain fiiliskuvia sohvalta! Hymy ei niin herkässä…. Mutta kaikki oli sen arvoista!