Kipsattu :/

Heipparallaa!

Täällä istun koneen äärellä ja yritän saada kirjoitettua edes muutaman rivin. Kaksikätinen toiminta takkuaa nyt toden teolla sillä mursin ranteeni muutama päivä sitten! Liian holtittoman kiipeilyn seurauksena tipahdin mullin mallin alas ikkunalaudalta ja jätin vasemman käsivarteni alleni. Kuului raksahdus ja sen jälkeen taju sitten olikin lähteä kammottavan kivun johdosta. Ei auttanut muuta kuin mennä Mehiläiseen sillä seurauksella, että nyt vasen käsivarsi on saanut kauniin punaisen kipsin tuekseen.

Edellisessä postauksessa kerroin alkaneeni tutkia valokuvausta aika tosissani. Viimeiset viikot ovatkin kuluneet vauhdilla tämän uudesti syttyneen intohimoni parissa. Kipsin takia tilanne saa nyt vähän rauhoittua, vaikka kyllähän kuvaus onnistuu myös yksikätisesti – tosin hieman takerrellen.

Ennen kipsiinmenoa käväisin Crazyssä tekemässä koulua varten pienen ryhmäkuvaharjoituksen. Minulla oli onnea mukana – paikalla oli pari iloista ja valokuvauksellista asiakasta Ulvilasta, jotka suostuivat poseeraamaan yhdessä uuden Crazyttaren, Sirpan, kanssa. Putiikin upeat keinoturkit niskaan vaan ja ryhmäkuvat syntyivät melkein itsestään. Niin, enkä ole käsitellyt näitä leidejä ollenkaan missään photoshopissa!

ps. tarviinkohan ton pinkin nutun 🤔?

Hyvää syksyistä viikonloppua, palaan kyllä tänne linjoille vähän tiuhempaan, lupaan sen!

Värikäs ja tärkeä pride

Pride-viikko päättyi Stadissa upeaan kulkueeseen, jossa kuljettiin suvaitsevaisuuden ja yhtäläisten oikeuksien puolesta. Iloinen, värikäs ja positiivista energiaa pursuava tapahtuma sai ainakin minut aika hyvälle mielelle; paljon kehitystä on tapahtunut tällä saralla Suomessa.

Muistan kirkkaasti ajat (vielä 80-luvulla), kun homoseksuaalisuus luokiteltiin sairaudeksi ja sitä ennen jopa rikokseksi. Käsittämätöntä! Vaikka Suomessa tilanne on viimevuosina mennyt jo parempaan suuntaan, on työsarkaa vielä paljon jäljellä. Ja jos katsotaan koko maailman tilannetta, on surkeea nähdä, kuinka kammottava tilanne tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden suhteen monessa maassa vielä on!!

Päätin tällä kertaa jäädä Aleksin reunalle kuvaamaan tätä tärkeää tilaisuutta. Oli todella antoisaa kuvata jengiä, kun monet jopa asettuivat poseeraamaan kuvattavaksi. Alla siis lisää räpsäyksiä värikkäästä ja tärkeästä kulkueesta!

Sininen kausi

Mitä yhteistä on Pablo Picassolla ja Stadinaisella? No, sininen kausi tietenkin!

Picasson sininen kausi ajoittui aivan 1900-luvun alkuvuosiin. Stadinaisen sininen kausi puolestaan ajoittui kuluvan viikon alkupäiviin. Muuta yhteistä meillä ei sitten taida ollakaan.

Vuosien 1901 – 04 aikana Picasso maalasi lukuisia sinisävyisiä ja melankolisia teoksia ja vaihe on yksi hänen tunnetuimmistaan. Kerrotaan Picasson surreen ystävänsä itsemurhaa ja tuolloin alkaneen tuottaa synkän melankolisia ja symbolistisia teoksia. Minun sininen kauteni sen sijaan tarkoittaa sitä, että olen viimepäivinä jostain syystä pukeutunut yltäpäältä sinisiin vaatteisiin. Ostinpa jopa uudet siniset avokkaatkin Red Shoesta. Saa nyt sitten nähdä, kauanko tämä sinisyysputki kestää – taustalta puskevat  myös ainaki pinkki, keltainen, punainen ja oranssi vaihe. Niin ja kirjava. Ja beige…

Picasson tapauksessa ajatellaan siis sinisen korostavan surumielisyyttä ja surkeutta, Stadinaisen tapauksessa surumielisyys onneksi ei juuri nyt  ole vahvin mielentila – päinvastoin! Olen levännyt ja rentoutunut onnistuneen Floridan matkan jäljiltä ja odottelen iloisenä tänään alkavaa laivareissua Tukholmaan.

Ei minullalla sitten muuta kerrottavaa nyt ollutkaan, alla todisteita sinisestä minusta.

Kuvat kännykälläni näpsi ystäväni Ulla.

Rotsi: Marella, paitapusero: Malene Birger, housut: Samsoe&Samsoe, nilkkurit: Minna Parikka, avokkaat: Red Shoe, kaulahuivi: Odd Molly

Pohjoismaiden kiertue

Terkkuja Oslosta ja Tukholmasta! Pari viimeistä viikkoa on viuhahtanut ohi lyhyiden kaupunkilomien merkeissä. Ensin lensimme Osloon muutamaksi päiväksi. En muistanutkaan, kuinka kiva kaupunki tämä Norjan kuninkaallinen pääkaupunki on. Majoituimme lähellä Karl Johan -katua, Kansallisteatterin päässä. Sijainti oli ihan paras! Hotellista oli vain muutama sata metriä rantaan, josta kivat näkymät Oslon vuonolle.

Emme olleet asettaneet mitään suuria ohjelmatavoitteita, vaan ajattelimme ottaa päivät vähän miten ne siinä itsestään muotoutuisivat. Ekin tytär asuu Norjassa, joten tietty vietettiin aikaa hänen kanssaan. Ruokailu on aina yksi tärkeimmistä ohjelmanumeroista meidän matkoillamme, niin nytkin. Kuinka ollakaan, molemmat ravintolaillalliset menivät italialaiseen tyyliin. Ensimmäiseksi illaksi olimme jo etukäteen varanneet pöydän minulle suositellusta Ruffino-ravintolasta. Ja hyvä olikin, sillä ravintola oli ihan täynnä, vaikka oli normi-tiistai-ilta. Voin hyvällä omalla tunnolla suositella tätä ristorantea muillekin. Aidon tuntuinen ja makuinen italialainen ruoka oli erinomaista, palvelu ystävällistä ja miljöö viihtyisä.

Toisena iltana saimmekin ilon syödä norjalaisesti Ekin tyttären isäntäperheen luona, mitäs muuta kuin norjalaista lohta eri muodoissaan! Viimeisenä iltana nautimme taas italialaista, tällä kertaa astuimme sisään ihan ilman ennakkotietoa ravintolaan nimeltä Prima Tila, ja ihan priimaa tarjosi tämäkin mesta.

Tukholman reissu olikin vaan päivä Tukholmassa -versio, ja ruokailut tapahtuivat laivalla. Ei valittamista, Vikinglinen ruokapalvelu on sangen hyvää! Stokiksessa kävin treenaamassa Friskiksessä ja kiertelin tutkimassa skandimuodin kevätmallistoja Söderillä ja keskustassa. Matkalta tarttui mukaan laivan Outletista alla esiintyvä SamsoeSamsoen ihana jumpperi; hinta 40 egee!!!

Oslon ja Stokiksen reissujen lisäksi olen ollut jonkun päivän taas kauppa-apulaisena Maranellossa. Se piristää aina, varsinkin kun alet alkavat olla loppusuoralla ja kevätuutta tulee lähes päivittäin.

Haastava konmaritus

Viimeaikoina on konmaritusjuttuja on taas tykitetty joka puolelta tiuhaan tahtiin. Yhtenä syynä juttuihin on varmasti Netflixin sarja, jossa Mari Kondo itse esiintyy ja konmarittaa erilaisia koteja. Minulla ei ole Netflixiä, joten en ole päässyt sarjaa seuraamaan. Sensijaan hankin jo toissavuonna Mari Kondon ensimmäisen bestsellerin ja tein siitä silloin myös postauksen blogiin. No, luin kirjan silloin huomatakseni, ettei minusta ole oikeaoppiseksi konmarittajaksi, vaikka hyviä pointteja kirjassa olikin.

Olen kertonutkin, että muutettuamme Töölööseen, jouduin elämäni suurimman karsintatilanteen eteen. Tämä entinen nuoruudenkotini oli (ja on osittain vieläkin) täynnä tavaraa, jota on kertynyt vuosikymmenten ajalta. Täällä oli/on iso kirjasto, huonekaluja, keräilyesineitä, arkistoja, valokuvia, astioita ym. ym. Paljon sain karsittua ison remontin yhteydessä, mutta vielä pitäisi jaksaa jatkaa. Emme halua asua missään täpötäydessä sukumuseossa.

Olin kuvitellut, että mitä enemmän karsin, sitä helpommaksi hävityshomma käy, että ikäänkuin oppisin luopumaan asioista. Juu, osittain niin on käynytkin, esimerkiksi kirjojen kanssa. Aluksi tuntui hankalalta lahjoittaa kirjoja pois, ajattelin, että luen vielä ton ja ton ja ton – sitten jonakuna päivänä. Mutta hiljalleen tajusin, etten ehkä luekaan, sillä jos ja kun luen, niin varmaan haluan lukea jotain ajankohtaisempaa. Säästän nyt loppujen lopuksi vain taide- ja muita vähän spesiaalimpia teoksia. Suurin osa romskuista, dekkareista, opiskelu- ja runokirjoista saavat lähteä ilahduttamaan uusia lukijoita.

Näidenkin kirjojen on nyt aika siirtyä muihin hyllyihin!

Vaatteita olen karsinut kovalla kädellä viimeksi alkusyksyllä, joten nyt vain järjestän ne kategorioittain ja inventoin samalla. Voihan se olla, että jotain saa lähteä tai siirtyä esimerkiksi tyttärien garderoobeihin. Konmarissa opetetaan viikkaamaan ja järjestämään vaatteet tietyllä tavalla, mutta sellainen ei minulta todellakaan onnistu – saan olla tyytyväinen huomattavasti suuripiirteisempään järjestelyyn. Pääasia, että vaatteet pysyvät kaapeissa ja hyllyillä, eivätkä seilaile tuoleilla, pöydillä tai lattioilla😬. Vanhempieni vaatteet osasin onneksi laittaa kiertoon melkein heti, jäljellä on ainoastaan muutamakymmenetä (!!?) solmiota, kolme frakkia, kolme silinterihattua ja yksi smoking. Ne lähtevät kiertoon tuota pikaa, kunhan keksin mihin ne voi toimittaa. Ehkä Fidaan. Tai yhden silinterin voisin ehkä säilyttää itselläni muistona.

Muistoista puheenollen uskon, että rankin muisto- ja nostalgiatilanne on vielä edessä. Jossain vaiheessa minun täytyy nimittäin siirtyä vanhempieni papereihin, valokuviin, päiväkirjoihin ja muistelmiin ym. sentimentaalisiin kohteisiin. Tiedän jo nyt, että siinä yhteydessä tulen taas tirauttamaan monta kyyneltä. Jonkinlainen arkisto täytyy kyllä säilyttää jälkipolville, mutta mitä valita, kun jälkipolvi ei oikein sekään osaa kertoa, minkälaista materiaalia mahdollisesti tulevaisuudessa osaa arvostaa ja haluaa säilyttää.

Voishan sitä ajatella, että kaikki kama on vaan elotonta materiaa, ja niinhän se onkin, luonnollisesti. Minulla on vaan se ongelma, että koen liiankin voimakkaasti kaikkien tavaroiden kantavan mukanaan jotain tarinaa. Pysähdyn liian usein esineen äärelle pohtimaan sen entistä omistajaa ja kaikkea sitä, mitä esine ja sen omistaja ovat elinkaarensa aikana kokeneet. Arvaahan sen, että aikaa kuluu ja taukoja on otettava…

Mutta nyt on pidettävä pää edes vähän kylmänä ja edettävä asia kerrallaan, kyllä tästäkin selvitään ja lopussa kiitos seisoo, siitä olen varma.

Flunssaviikon kuulumisia

Tämä viikko on madellut eteenpäin pienen flunssan merkessä. Olen harvoin vilustunut, mutta nyt joku pieni virus pääsi ujuttautumaan tähänkin kroppaan. Voiton puolella ollaan ja tänään menen jo vetämään levytankotreenin Fiskikseen.

Lepäilyn ja voivottelun ohessa olen taas kerran aloittanut kodin järjestelyn. Tai okeastaan en ole aloittanut vaan jatkanut ikuiselta tuntuvaa karsintaproggista. Mehän muutimme tänne täysinäiseen asuntoon vanhempieni poismenon jälkeen ja tavaroiden karsinta on ollut itselleni äärimmäisen tunteellista ja kivuliastakin. Hyvin olen kuitenkin edistynyt, mutta vielä on tekemistä. Kategoria kerrallaan täytyy edetä.

Kuten edellisessä postauksessa annoin ymmärtää, näyttää tämän vuoden teemaksi muotoutua matkailu. Olen päättänyt tarkentaa shoppailukäyttäytymistäni ja kanavoida rajallisia varojani matkusteluun ja muihin elämyksiin. Jonkun kevätuutuuden ajattelin kuitenkin hankkia, tai olen jo hankkinutkin. Ihastuin nimittäin tähän Gannin sievään paitapuseroon kun näin sen Gannin instakuvassa. Uskon, että tästä tulee iloa pitkäksi aikaa.

Lämpöön!

Tänään Stadissa on miinus kakskyt astetta! Siis normitalvisää periaatteessa, ei siinä mitään. Aurinko paistaa ja taivas on kirkas. Mutta silti, jos ei ois pakko, niin en laittaisi nenääni ulos tänään. Tämä tilanne on kai tilapäinen, huomiseksi on jo luvattu leudompaa. En silti halua valittaa, kirkas ja kuulas pakkassää on kuitenkin paljon parempi, kuin pimeä räntäsää – ts. jos näistä pitää valita, niin kyllä aurinkopakkanen on parempi. Ja ilman näitä Suomen sääolosuhteita en varmasti osaisi arvostaa eteläisten matkailukohteiden sääolosuhteita.

Myönnettäköön, että näin iän karttuessa, olen vakavissani alkanut suunnitella viettäväni pidempiä aikoja jossain vähän lämpimämmässä ilmastossa. Jos minulla ei olisi niin paljon rakkaita ihmisiä täällä Pohjolassa, niin ehkä olisinkin jo toteuttanut suunnitelman. Nyt täytyy tyytyä lyhyempiin pyrähdyksiin.

Viime vuonna olin kolme kertaa Floridan auringossa ja kerran Espanjassa. Floridan reissut olivat kylläkin päätarkoitukseltaan sukulointireissuja, olisin matkustanut tätini luo riippumatta siitä, missä hän asuu. Onneksi hän kuitenkin asuu Palm Beachin alueella, sain siinä kaupan päälliseksi nauttia ihanasta säästä, palmuista ja rannoista – hm… shoppailusta puhumattakaan.

Selviän varmasti tämän päiväisestä pakkasesta ajattelemalla maaliskuuksi varaamaani uutta matkaa lämpimämpiin maisemiin. Lisäksi olemme jo nyt varanneet ensi joulun matkan, sekin lämpimään. Vielä kun saisi jonkun lämpöreissun ainakin ensi syksyksi, niin tilanne olisi täydellinen.

En ole mikään rannalla loikoilija, en oikeastaan edes tykkää hiekkarannoista. Sen sijaan nautin altaassa polskuttelusta ja kaikesta ihanasta liikunnasta, jota lämpimillä alueilla voi harrastaa vuoden ympäri. Lisäksi rakastan sitä, että lämmössä ei tarvitse miettiä mitä päälleen laittaa, kevyt mekko, toppi ja hame, uikkarit – niillä pärjää 24//7. Niin paljon helpompaa!

Ennen lämpimään pääsyä täytynee muistella menneitä matkoja, tässä fiilistä Tenskulta.

Mekko on viimekeväiseltä floridanreissulta, Dillard’s -tavaratalosta, merkki Chelsea&Violet.