Uusi aamurutiini

Minulle on tässä hiljaiselossa muodostunut jokunen uusi rutiini. Yhden uuden tavan seurauksia on ollutkin nähtävillä instatililläni. Olen nimittäin aamuisin, mutteripannun pulputellessa hellalla, alkanut tutkiskella asunnon pieniä yksityiskohtia vähän niinkuin vastaherännein silmin.

Kyllähän minä asuntoni tunnen ja kaikki roinat ja somistukset ynnämuut ovat ihan omilta jäljiltäni siellä, missä milloinkin ovat. Mutta nyt olen löytänyt monista yksityiskohdista itselleni ”mielenkiintoisia” kuvauskohteita.

Aloitan keittiöstä, mutta aamuiset tutkimushetket ja -retket tulevat varmasti jatkumaan huoneesta toiseen. Odotettavissa ei siis ole mitään tyylikkäitä sisustuslehtikuvia – päinvastoin! Tykkään sekoittaa vanhaa ja uutta, rosoista ja sliipattua, arvokasta ja arvotonta (usein juuri euroissa mitattu arvoton on minulle se kaikkein arvokas!). Alla muutama esimerkki, vassoguu!

Hyvää pääsiäistä – pysykää terveinä💖

Älä sekoa!

Hyvähän meikämandariinin on täällä sosiaalisessa isolaatiossa olla; ei ole lapsia tai nuorisoa kotona, joita täytyy hoitaa, joiden koulunkäyntiä pitäisi tukea, joille antaa läheisyyttä, rakkautta, huomiota ja ruokaa. Ei ole oikeita etätöitä eikä iäkkäitä vanhempia elossa, joiden puolesta hätäilisi ja hermoilisi ja, joita haluaisi auttaa. Mikäs tässä on sohvalla pulskistuessa ja – energiasätkyn iskiessä – puuhastella lojuvien dokumenttikasojen seassa tai muiden kodin rästitehtävien parissa. Voin myös lähteä landelle, se kun sijaitsee täällä Uudenmaan rajojen sisällä. Ihanaa on myös elellä laatuaika kivan miehen kanssa. Sitten on myös aivan mainiota pystyä valokuvaamaan niin paljon kuin vain ikinä haluaa. Katukuvaustakin voisi harrastaa – ja ehkä pitäisikin – ja dokumentoida tätä poikkeustilaa. Lisäksi kotonani on myös kaikenlaisia liikuntavälineitä ja painoja sikäli kun innostuisin vähän pumppailemaan. Eilen olin myös ulkona lenkillä, ekaa kertaa sataan vuoteen (sen tunnen nyt reisilihaksissani!). Kuntosalin laitoin hyllylle, sain niin paljon ohjeita ja varottavia kommentteja asiasta. En ihan vielä kuulu yli 7-kymppiseen riskiryhmään, niin silti täytyy olla varovainen. Mutta summa summarum; omalta osaltani ei siis todellakaan ole mitään valittamista.

Kaikesta edellämainitusta huolimatta eläydyn täysin sydämin heihin, etenkin juuri lapsiperheisiin, jotka tällä hetkellä kamppailevat noiden kaikenlaisten vaatimusten ja multitehtävien kanssa. Tyttäreni Lindan tilanteeseen esim. ei voi äitinä olla eläytymättä; eloisat ja nälkäiset teinit ovat kotona etäkoulussa ja hänellä itsellään on omat vaativat etätyöt, jotka edellyttäisivät rauhaa ja keskittymistä. Ymmärrän, että välillä tekis mieli repiä pelihousut. Yritän antaa rauhoittavaa etämyötätuntoa ja -tukea, mitä muutakaan oikein voin. Tässä on otettava päivä kerrallaan ja muistettava, että – vaikka sitä nyt onkin vaikea uskoa – aika menee hirveetä vauhtia, itse asiassa koko elämä menee niin kovaa vauhtia, että ihan huimaa. Kohta teinit lentävät kotoa ja itse on eläkkeellä ja ihmettelee, miten ihmeessä elämä voi olla näin lyhyt (terv. nimimerkki ”kokemusta on”). Yritetään nyt vaan tehdä juuri tästä päivästä niin hyvä kuin voidaan näissä olosuhteissa, ei tässä muuta oikein voi. Pää kylmänä, sydän lämpimänä, älä sekoa!

Alla aiemmin ottamani pari kuvaa, pitkäveteinen ja sekoava – olkoon nämä kuvat empatian osoitukseni kaikille, jotka näitä ilmiöitä kokevat.

Asu: jumpsuit by Katri Niskanen

Vegeherätys

Nytkö vasta? Joo, nyt vasta minusta on tullut kasvissyöjä. Aika outo juttu ehkä, sillä luulisi, että olisin oivaltanut asian aikaisemmin. Niinpä, olen tiennyt kasvisyöntiä puoltavat faktat, mutta olen pääosin torjunut ne. Tässä ei varmaankaan tarvitse alkaa luetella lihansyönnin jättämisen etuja eläimille, ihmisille ja luonnolle, kyllä kansa tietää!

Itselleni lopullinen sysäys vegeksi siirtymiseen tuli kuunnellessani ruotsalaisen eläinlääkärin, Lina Gustafssonin, teurastamoraporttia. Gustafsson työskenteli joitain kuukausia teurastamolla työtehtävänään kontrolloida, että teurastamoon tulevat eläimet ovat terveitä ja, että lakeja noudatetaan. Kirjassaan Rapport från ett slakteri Gustafsson kuvailee lainmukaisia, mutta kammottavia, tappotapoja. En mene yksityiskohtiin, mutta nämä kuvailut eläinten – tässä tapauksessa possujen – pelosta, ahdistuksista ja paniikista saivat minut voimaan todella huonosti. Sen jälkeen en ole lihaa suuhuni laittanut!

Ehkä tämä empaattisuus possuparkoja kohtaan tuntuu monesta hullulta, elämmehän näitä korona-aikoja ja muutenkin ihmisiä kuolee kuin kärpäsiä ympäri maailmaa erilaisissa katastrofeissa; sodissa, nälänhädässä ja sairauksissa. Totta! Mutta se, että haluaisi jotenkin suojella eläimiä, ei ole pois meiltä ihmisiltä, uskoisin.

No, tämän postauksen tarkoitus ei ole sen kummemmin ottaa kantaa mitenkään ponnekkaasti minkään puolesta tai mitää vastaan erityisesti, kunhan vaan halusin tässä aikani kuluksi kertoa saaneeni vegeherätyksen. Omasta mielestäni myöhään on parempi kuin ei koskaan. Kaikki tehköön miten haluavat, mutta suosittelen silti tutustumaan edellä mainittuun rapsaan ja muutenkin funtsimaan lihansyönnin vähentämisen etuja.

Tässä teille loppukevennykseksi taannoin Tukholmassa hotellin käytävällä ottamani kuva. Kuva on tuotokseni aiemmissa postauksessani mainitseman Fotografiskan workshopin aikana.

Pusero: Rodebjer, housut Zara, kengät Minna Parikka
ps. ethän huomaa rikkinäisiä sukkiksia 🙂

Höpsö rokkaaja

Heippa täältä hiljaiselosta! Kuten kaikilla muillakin, on minunkin kalenterini yllättäen täynnä krukseja ja peruutuksia. Minkäs mahtaa, näinä aikoina on vaan puhallettava yhteen hiileen, oltava varovainen ja toteltava kaikkia ammattilaisten suosituksia. Monen muun tavoin minäkin yritän keksiä hyvää ajanvietettä täällä kotona. Nyt on todellakin aikaa kotiharrastuksiin, valokuvaamiseen ja arkistojen läpikäyntiin. Lisäksi olen saanut arvokasta yhteisaikaa muusikkomiehen kanssa – keikathan meni metsään siinä sitten saman tien.

Minulla on muutama omakuvataide -proggis meneillään, joten niitä pystyn tosiaan tekemään täällä kotistudiossa. Jokin aika sitten kuvasin itseni Ekin kitaran kanssa riehumassa. Todettakoon, että itse en osaa tuottaa yhtä ainoatakaan säveltä, enkä ole muutenkaan musikaalinen. Kuva on siis täysin lavastettu, mutta kuvastaa satunnaista himoani karjua ja kiljua ulos kaikki harmitus ja angsti. Kaikesta lavastelusta huolimattan; ylläni on ihan aito AinoHeinio-malliston mieletön nahkis, jonka ”sorruin” ostamaan muutama kuukausi sitten ja jonka haluan tässä teille näyttää. Rakastan tätä rotsia yli kaiken ja tulen aivan varmasti käyttämään upeutta kevään edetessä.

Voimia ja rakkautta kaikille!

Kipsattu :/

Heipparallaa!

Täällä istun koneen äärellä ja yritän saada kirjoitettua edes muutaman rivin. Kaksikätinen toiminta takkuaa nyt toden teolla sillä mursin ranteeni muutama päivä sitten! Liian holtittoman kiipeilyn seurauksena tipahdin mullin mallin alas ikkunalaudalta ja jätin vasemman käsivarteni alleni. Kuului raksahdus ja sen jälkeen taju sitten olikin lähteä kammottavan kivun johdosta. Ei auttanut muuta kuin mennä Mehiläiseen sillä seurauksella, että nyt vasen käsivarsi on saanut kauniin punaisen kipsin tuekseen.

Edellisessä postauksessa kerroin alkaneeni tutkia valokuvausta aika tosissani. Viimeiset viikot ovatkin kuluneet vauhdilla tämän uudesti syttyneen intohimoni parissa. Kipsin takia tilanne saa nyt vähän rauhoittua, vaikka kyllähän kuvaus onnistuu myös yksikätisesti – tosin hieman takerrellen.

Ennen kipsiinmenoa käväisin Crazyssä tekemässä koulua varten pienen ryhmäkuvaharjoituksen. Minulla oli onnea mukana – paikalla oli pari iloista ja valokuvauksellista asiakasta Ulvilasta, jotka suostuivat poseeraamaan yhdessä uuden Crazyttaren, Sirpan, kanssa. Putiikin upeat keinoturkit niskaan vaan ja ryhmäkuvat syntyivät melkein itsestään. Niin, enkä ole käsitellyt näitä leidejä ollenkaan missään photoshopissa!

ps. tarviinkohan ton pinkin nutun 🤔?

Hyvää syksyistä viikonloppua, palaan kyllä tänne linjoille vähän tiuhempaan, lupaan sen!

Värikäs ja tärkeä pride

Pride-viikko päättyi Stadissa upeaan kulkueeseen, jossa kuljettiin suvaitsevaisuuden ja yhtäläisten oikeuksien puolesta. Iloinen, värikäs ja positiivista energiaa pursuava tapahtuma sai ainakin minut aika hyvälle mielelle; paljon kehitystä on tapahtunut tällä saralla Suomessa.

Muistan kirkkaasti ajat (vielä 80-luvulla), kun homoseksuaalisuus luokiteltiin sairaudeksi ja sitä ennen jopa rikokseksi. Käsittämätöntä! Vaikka Suomessa tilanne on viimevuosina mennyt jo parempaan suuntaan, on työsarkaa vielä paljon jäljellä. Ja jos katsotaan koko maailman tilannetta, on surkeea nähdä, kuinka kammottava tilanne tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden suhteen monessa maassa vielä on!!

Päätin tällä kertaa jäädä Aleksin reunalle kuvaamaan tätä tärkeää tilaisuutta. Oli todella antoisaa kuvata jengiä, kun monet jopa asettuivat poseeraamaan kuvattavaksi. Alla siis lisää räpsäyksiä värikkäästä ja tärkeästä kulkueesta!

Sininen kausi

Mitä yhteistä on Pablo Picassolla ja Stadinaisella? No, sininen kausi tietenkin!

Picasson sininen kausi ajoittui aivan 1900-luvun alkuvuosiin. Stadinaisen sininen kausi puolestaan ajoittui kuluvan viikon alkupäiviin. Muuta yhteistä meillä ei sitten taida ollakaan.

Vuosien 1901 – 04 aikana Picasso maalasi lukuisia sinisävyisiä ja melankolisia teoksia ja vaihe on yksi hänen tunnetuimmistaan. Kerrotaan Picasson surreen ystävänsä itsemurhaa ja tuolloin alkaneen tuottaa synkän melankolisia ja symbolistisia teoksia. Minun sininen kauteni sen sijaan tarkoittaa sitä, että olen viimepäivinä jostain syystä pukeutunut yltäpäältä sinisiin vaatteisiin. Ostinpa jopa uudet siniset avokkaatkin Red Shoesta. Saa nyt sitten nähdä, kauanko tämä sinisyysputki kestää – taustalta puskevat  myös ainaki pinkki, keltainen, punainen ja oranssi vaihe. Niin ja kirjava. Ja beige…

Picasson tapauksessa ajatellaan siis sinisen korostavan surumielisyyttä ja surkeutta, Stadinaisen tapauksessa surumielisyys onneksi ei juuri nyt  ole vahvin mielentila – päinvastoin! Olen levännyt ja rentoutunut onnistuneen Floridan matkan jäljiltä ja odottelen iloisenä tänään alkavaa laivareissua Tukholmaan.

Ei minullalla sitten muuta kerrottavaa nyt ollutkaan, alla todisteita sinisestä minusta.

Kuvat kännykälläni näpsi ystäväni Ulla.

Rotsi: Marella, paitapusero: Malene Birger, housut: Samsoe&Samsoe, nilkkurit: Minna Parikka, avokkaat: Red Shoe, kaulahuivi: Odd Molly