Elossa!

Olen elossa, ei huolta! Stadinainen on vihdoin herännyt talviunilta – tai oikeastaan en minä millään unilla ole loikoillutkaan, sen sijaan olen opiskellut ihan hullun maanisesti – lähes 24/7!

Taisin aiemmin kertoa, että olen aloittanut, tai oikeammin jatkanut, valokuvauksen opiskelua. Aloin siis syksyllä täyspäiväiset valokuvauksen opiskelut HEO-opistossa. HEOn ohella olen osallistunut kymmeniin valokuvauksen ja valokuvataiteen workshopeihin ja kursseihin niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Olen siis kohdistanut lähes kaiken mahdollisen energiani tähän uudelleen syttyneeseen intohimooni. Olinhan minä ihan kelvollinen kuvaaja jo aiemminkin (vai olinko?), mutta nyt päätin ottaa homman kunnolla haltuun. Niinhän se sitten on, että tieto lisää tiedonjanoa ja tiedän, että en koskaan tule olemaan valmis. Mutta ei se mitään, sillä rakastan tätä oppimisprosessia! Tämän vuoden aikana olen – teknisen osaamisen lisäksi – kehittänyt omaa ilmaisuani, etsinyt, ja ehkä jopa osaksi löytänytkin, oman kuvakieleni. Matka jatkuu, minulla on edelleen meneillään ja tulossa useampi workshop – olen ihan intona!

Muilla elämän osa-alueilla menee myös ihan kivasti, vaikka esim. kuntoiluun ei ole ollut ihan tarpeeksi aikaa. Syksyllä murtui myös vasen ranteeni ( valokuvaustouhussa!?) ja sekin on vaikuttanut treenaamiseen, enkä esim. ole voinut ohjata, enkä muutenkaan harrastaa, rankempia voimatreenejä samalla mitalla, kuin olisin halunnut. Toisaalta, vamman johdosta jouduin puntaroimaan muita fyysisen aktiviteetin vaihtoehtoja ja löysin vesiliikunnan uudestaan. Pidin aiemmin vesijumppaa aika lällynä treeninä, mutta nyt olen huomannut, että se on todella tehokasta, jos tekee tosissaan. Ja minähän teen!

Onhan tässä kaikkea muutakin ollut, ei kuitenkaan mitään mullistavaa. Olen päättänyt aktivoitua tällä palstalla taas, joten jatkoa seuraa.

Puss och kram

Ripsu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.