Kipsattu :/

Heipparallaa!

Täällä istun koneen äärellä ja yritän saada kirjoitettua edes muutaman rivin. Kaksikätinen toiminta takkuaa nyt toden teolla sillä mursin ranteeni muutama päivä sitten! Liian holtittoman kiipeilyn seurauksena tipahdin mullin mallin alas ikkunalaudalta ja jätin vasemman käsivarteni alleni. Kuului raksahdus ja sen jälkeen taju sitten olikin lähteä kammottavan kivun johdosta. Ei auttanut muuta kuin mennä Mehiläiseen sillä seurauksella, että nyt vasen käsivarsi on saanut kauniin punaisen kipsin tuekseen.

Edellisessä postauksessa kerroin alkaneeni tutkia valokuvausta aika tosissani. Viimeiset viikot ovatkin kuluneet vauhdilla tämän uudesti syttyneen intohimoni parissa. Kipsin takia tilanne saa nyt vähän rauhoittua, vaikka kyllähän kuvaus onnistuu myös yksikätisesti – tosin hieman takerrellen.

Ennen kipsiinmenoa käväisin Crazyssä tekemässä koulua varten pienen ryhmäkuvaharjoituksen. Minulla oli onnea mukana – paikalla oli pari iloista ja valokuvauksellista asiakasta Ulvilasta, jotka suostuivat poseeraamaan yhdessä uuden Crazyttaren, Sirpan, kanssa. Putiikin upeat keinoturkit niskaan vaan ja ryhmäkuvat syntyivät melkein itsestään. Niin, enkä ole käsitellyt näitä leidejä ollenkaan missään photoshopissa!

ps. tarviinkohan ton pinkin nutun 🤔?

Hyvää syksyistä viikonloppua, palaan kyllä tänne linjoille vähän tiuhempaan, lupaan sen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.