Auringon huumaama

Olen niin onnellinen! Aurinko paistaa elämässäni sekä ihan konkreettisesti että kuvainnollisesti.

Aurinko on käsittämättömän ihana asia, silloin kun sitä on sopivasti. Tässä yhteydessä lienee turha paneutua lisääntyneen auringonpaisteen ja lämmön negatiivisiin syihin ja vaikutuksiin, tiedostan ne, mutta nyt haluan ihan vaan pinnallisesti hehkuttaa. Se olkoon nyt ihan okey.

Hehkutan etenkin kivaa viime- ja toissaviikkoista Mallorcanmatkaa rakkaassa seurassa ja jatkan hypetystä iloitsemalla Suomeen saapuneesta lämpöaallosta.

Vietin siis viikon pituisen aurinko- ja treeniloman tyttäreni Lindan kanssa Mallorcan Cala d’Orissa. En ole aiemmin ollut mikään etelän pakettimatkailija; viime uudenvuoden tenskunmatka oli ensimmäinen nk. etelänmatka yli kolmeenkymmeneen vuoteen! Lindan kanssa en ole yhteisiä ulkomaanmatkoja (Ruotsia lukuunottamatta) tehnyt sen jälkeen, kun hän oli yhdeksänvuotias nappula. Taisi olla jo aika, hän täyttää syksyllä 41! Olen äärimmäisen onnellinen, että esikoiseni vihdoin suostui matkaseurakseni lähtemään. Ruuhkavuosia elävän kahden teinin äidin aikataulut eivät (eikä halut?) ole mahdollistaneet yhteisiä lomia. Tyttären lomille on useimmiten löytynyt äitiä parempaa seuraa – ihme kyllä. Mutta nyt lopulta saimme järjestettyä sopivan pätkän. Olen siitä älyttömän iloinen ja onnellinen.

Viikko meni hujauksessa hyvässä Sunprime-hotellissa. Treenasimme, otimme aurinkoa, lueskelimme ja kuuntelumme podeja. Ihanaa!

Ihanaa on myös se, että reissun aikana Helsingistä oli kuoriutunut aurinkoinen kesäkaupunki. Palasimme siis aivan kreivin aikaan, ei tullut paluushokkia. Stadilaiset ovat heittäneet toppavällyt yltään ja mahdolliset happamat talvi-ilmeet ovat häipyneet kasvoilta.

Ettei lämpöä kuitenkaan tulisi liikaa, niin lähden vilvoittelemaan Huippuvuorille muutaman viikon kulutta, mutta sitä ennen nautitaan Helsingin kesästä.

ps. koskaan ei voi kuitenkaan olla 100% onnellinen; tämän vuoden lentely aiheuttaa nakertavan lentohäpeän :(. Ytitän nyt kompensoida hiilijalanjälkihaittaani muilla keinoin. Palaan tähän joskus.

Aurinkoista viikonloppua kaverit!

Cala d’Orissa ja sen läheisyydessä on lukuisia kivoja poukamia. Me tosin viihdyimme hyvin ihan hotellin altaalla ja omalla terassilla. Lindan mekko on Odd Mollysta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.