Toukokuu

Tulihan se toukokuukin vihdoin! Ihanaa seurata luonnon heräämistä, silmujen aukeamista, nurtsin muuttumista vihreäksi ja jengin muuttumista iloisemmaksi, päivettyneemmäksi ja kevytkenkäisemmäksi.

Kevytkenkäisyydellä en välttämättä viittaa kenenkään heikentyneeseen moraaliin, vaan tarkoitan ihan konkreettisemmin jalkoihin puettaviin kevyempiin kenkiin. Tai oikeastaan kauttaaltaan kevyempään pukeutumiseen.

Käväisin vappuaattona tutkimassa Minna Parikan kesäistä tarjontaa. Aleksin putiikissa oli kovat hulinat kevään kunniaksi; Glitternistin meikkaajat kirkastivat halukkaiden ilmeitä mageilla glittereillä – kimallekasvoilla oli hauskaa poistua pinkin Parikka-pallon ja uusien satiinirusettikorkkareiden kanssa kaupungin säpinään.

Tosin minä en pahemmin vappua viettänyt, jos ei tuota edellämainittua MP-kaupassa käyntiä lasketa. Aattoillan olin tavan mukaan keikkaleskenä, mutta vappupäivän iltana kävimme sentään loistavalla sushi-illallisella.

Vapun jälkeiset kolme päivää vietin Korkeavuorenkadun Maranellossa tuuraamassa vakkarhenkilökuntaa. Sen jälkeen olenkin sitten valmistautunut tänään alkavalle Mallorcan matkalle. Pakkaamisen lisäksi olen käynyt tarpeelliset hoidot ts. kynnet, varpaat ja ripset on huollettu – nyt kelpaa!

Laitan varmasti ainakin instaan (#stadinainenripsu) matkatunnelmia. Ihanaa toukokuuta kaverit!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.