Outlet-retki

Lauantaina kävin paikallisessa outletkaupungissa, Palm Beach Outlets. Sisukkaana Stadilaisena päätin tehdä retken ihan yksin, itsenäisesti ja käyttää julkisia kulkuvälineitä. Koska minulla oli koko päivä aikaa eikä kiire mihinkään, en tsekkaillut kaikkien liikennevälineiden aikatauluja kovin tarkkaan. Ajattelin, että mitä väliä, jos joudun jotain vehjettä odottamaan vähän kauemmin, olenhan vapaa turisti. Niinhän siinä kävi, että matkoihin meni yhteensä viisi tuntia, perillä vietin kolme tuntia. Autolla tuo matka kestää vartin. Mutta ei se mitään, näin ja koin ihan hyviä juttuja, tsiigailin paikkoja pysäkkien läheisyydessä ja seurasin ihmisten tomintaa.

Matka alkoi noin kilsan talsimisella paikallisjunan asemalle, junamatka yhden pysäkin ja sitten kiva vanhanajan paikallis-ilmais-trolleydösä jonkin matkaa ja vaihto toiseen. Tätä toista sain odotella melkein tunnin, joten kiertelin hieman West Palm Beachin keskustassa ja ihailin ihanaa art deco-tyyppistä kaupungintaloa ja muuta katunäkymää. Toinen trolley vei minut sitten kierrellen ja kaarrellen outlet-alueelle. Vaikka oli lauantai, siellä oli varsin rauhallista. En ollut minkään pahan ostosvimman riivaama, joten hankintani rajoittuivat kasaan kivoja tuliaisiksi tarkoitettuja t-paitoja ja pariin kivaan puseroon itselleni. Nautin rapeanraikkaan kanasalaatin kuoharin kera paikallisessa kivassa ravintolassa. Siinä ravintolan terassilla rauhassa, sopivassa lämmössä herkkulounaan äärellä, myhäilin itsekseni onnellisena tästä luksushetkestä, joka minulle oli suotu.  Sitten tein vielä pienen kierroksen alueella ja lähdin matkustamaan takaisin tädin kotiin, jonne saavuin kahden ja puolen tunnin matkustelun jälkeen. Kiva päivä!

4AE6C409-BBA3-428B-9A62-94DB143CFF1F

Punainen trolley vasemmassa alakuvassa on paikallisdösä, joka on maksuton ja, joka kiertää kaikki asuinalueet, kiemurtelee pikku- ja isojakatuja. Tämän kyydissä näkee paljon paikallista elämää. Linjoja on kolme; keltainen, vihreä ja sininen. Sininen linja kulkee vain viikonloppuisin ja koukkaa myös Palm Beach Outlets-alueen ohi.

Rauhallista outlet-elämää ja

hyvänolon hetki TooJay’s -terassilla

Päivän kassikimara, t-paita poikineen ja

söpöt Ann Taylor-puserot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.